Radiohiljaisuuskuplasta, hei!

Olisin voinut vannoa, että viime kirjoituksestani oli kaksi viikkoa. Viimeisin postaus oli 2.2.2017. Melkein 1,5kk välissä? Mitä, miten, milloin, hä?! Vastahan palautin lopullisen version opinnäytetyöstäni ja laskin sen lepoon, kaikkien opinnäytetöiden yhteiselle hautausmaalle, Theseus-tietokantaan. Mutta siitäkin on yli kuukausi jo. Olin asettanut prioriteettini muualle, sillä isoja muutoksia oli tulossa ja halusin ottaa pienen “irtioton” kaikesta.

Opinnäytetyöni palautushetkestä lähtien tein työnhausta melkein päivätyöni. En pelkästään yksinomaan etsinyt uusia työpaikkailmoituksia vaan yritin verkostoitua, päivitin LinkedIn-profiilini paremmin, luin. Luin paljon erilaisia tutkimuksia, artikkeleita, kirjoituksia… Tällä tavalla sain enemmän varmuutta ja itseluottamusta mahdollisiin tuleviin haastatteluihin. Tarkoituksena oli myös jatkaa blogin päivittämistä. Ylempänä mainitsinkin, viimeisin blogipostaukseni oli 2.2: kirjoitin sen kahvilassa nauttiessani samalla kauramaito-cappuccinon ja odottaessani haastattelun alkamista. Kyllä, purkasin työhaastattelujännitystäni kirjoitukseen. Olihan edessä kuitenkin mahdollisuus päästä unelmatyöhön.

Sillä hetkellä, kun astuin haastattelutilaan, jännitykseni jäi oven ulkopuolelle. Suurin osa siitä taisi kuitenkin jäädä aiemmin Coffee Housen tuolille, ja pystyin olemaan oma itseni. En voisi väittää, ettenkö olisi panostanut valmistautumiseeni. Kyllä, olin tehnyt kotiläksyni. Haastattelu kesti noin tunnin, 45min tarkalleen, ja olisin voinut jäädä keskustelemaan  siihen vielä seuraavatkin kolme varttia. Päätös luvattiin heti seuraavalle viikolle. Hermoja koettelevien päivien ja huonosti nukuttujen öiden jälkeen puhelin soi . Pääsin tapaamaan vielä yhdet päälliköt ennen lopullista päätöstä. Prosessi oli melkein sama kuin edellisessä. Kaikki varmaan tietävätkin lopputuloksen tähän mennessä. Sain työpaikan ja empimättä otin sen vastaan.

Pääsin tuuraamaan markkinointipäällikköä äitiysloman ajaksi.

Olen todella kärsimätön ihminen. Tästä syystä myös suoritin AMK-opintoni tasan kahdessa vuodessa. En kestänyt sitä ajatusta, että olisin lähemmäs 30-vuotias, kun valmistun. Koin, että opinnot oli pelkkä vaihe, jonka halusin saada mahdollisimman nopeasti pois alta. Halusin keskittyä tulevaan: elämään, arkeen, uraan, suhteisiin ja ennen kaikkea oman itsensä löytämiseen.

Olen nyt Baronalla markkinointikoordinaattorina, ja en voisi parempaa tilannetta itselleni toivoa. Päällimmäinen tunnetila? Onnellinen, kiitollinen, nöyrä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s